Mässäilypäiväksi piti keksiä jtn nopeaa ja hyvää herkkua. Päädyin tekemään hyydykekakun. Tämä versio ilman keksipohjaa, eli tein sen "väärinpäin". Vuorasin vuoan kelmulla ja tein päälyhyydykkeen Yellohyytelöstä (limen makuinen). Mielenkiintoinen kokeilu ja maukas, suosittelen testaamaan! Meillä tuo Yello on ollut pojan herkkua jo pitkään, mutta aiemmin en ole testannut leivonnassa.
Välihyydytys jääkaapissa ja täytteen tekoon. Täytteen tein vain vatkaamalla kerman vaahdoksi, lisäsin siihen vähän makeutusta ja rahkaa ja lemon curd-tahnaa (ihanan raikas maku!). Liivatteet sulatin tilkkaan sitruunamehua. Seuraavaksi olikin sitten taas hyydytys vuorossa. Täytteen hyydyttyä kippasin kakun tarjoilualustalle ja aloitin koristelun. Käytin tähänkin aikaisemmin hyväksi havaittua suklaista koriaitareunusta (jonka nappasin Kinuskikissan blogista), mutta tällä kertaa epähuomiossa leikkasin pursotinpussiin liian suuren suuaukon ja pursotuksista tuli liian massiivisia, eli ei niin nättejä. Mutta hyvää tämä herkku oli ulkonäön vioista huolimatta. Jopa niin herkkua, että samanlaisen tilasi lapseni kaveri itselleen synttärilahjaksi (siitä lisää tuonnempana).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti