Leipomiseen hurahtanut yh-äiti, listaa ylös testaamiaan ohjeita. Unelmoi leivonnaisten olevan joskus suuri osa työelämääkin. Kokeilunhalu ja inspiraatio vievät eteenpäin. Tyvestä puuhunkin noustaan, ja kantapään kautta näitä räpellyksiä loihditaan. Virheistään voi oppia ja siksi julkaisenkin myös ne vikatikkikuvat :)
torstai 26. heinäkuuta 2012
barbapupu täytekakku
tarvitset kakkuun 2 levykakkupohjaa, joten tee pohja ohje kaksinkertaisena
Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kunnon vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilän läpi taikinaan. Sekoita vain sen verran että kuivat aineet sekoittuvat taikinaan tasaisesti.
Levitä uunipellille, leivinpaperin päälle tasaisesti ja paista uunin keskitasossa, 200 asteessa n.6-8 min.
Ota valmis pohja pois uunista ja kippaa se saman tien leivinpaperille, jolle ripoteltu sokeria.
Irrota paistopaperi.
Kokoaminen, täyttö ja kostutus
Leikkaa pohjista barban muotoiset palat, toinen saa olla alimmaista hieman kapeampi. Säästä reunapalat lisätäytteeksi.
Täytettä varten vatkaa 6 dl vispikermaa vaahdoksi, lisää siihen n.2rkl sokeria, 2prk sitruunarahkaa, n.3 rkl sitruunatahnaa ja sekoita.
Kostuta kakku vaniljamaidolla (2tl vaniljasokeria, 1,5dl maitoa).
Laita alimmaiseksi isoin barbalevy, kostuta se ja laita täytettä melko runsaasti. Seuraavaksi toinen barbalevy ja kostuta ja täytä. Kasaa reunapaloja seuraavaksi kerrokseksi ja kostuta ja täytettä. Jos reunapaloja riittää, laita niitä vielä yhteen kerrokseen, kostuta ja laita täytettä päälle. Sivele täytettä myös koko kakun ympärille tasaisesti.
Päällistä varten tarvitset 500 g vaahtokarkkimassaa ja punaista pastaväriä, pikkaisen valkoista sokerimassaa, pikeeriä, mustaa pastaväriä, pensselin, keltaista pastaväriä, mariannerakeita ja kultakuulia.
Ota tikulla vähän väriä ja töki ympäri massapalloa väriä. Pyörittele massapalloa käsissä niin kauan kunnes väri on tasaantunut. Marmorinen pinta tulee silloin, kun väri ei ole ihan tasaisesti levittynyt massan joka puolelle. Kauli massaa tomusokeroidulla alustalla soikion muotoiseksi, ohueksi levyksi. Nosta kaulimen avulla levy kakun päälle, tasoita käsin, painele kakkuun kiinni kauttaaltaan. Leikkaa ylimääräiset reunat irti ja pyörittele niistä barballe kädet. Kauli valkoisesta massasta ohut levy, ota siitä pyöreällä muotilla 2pyörylää, tee niistä silmät. Liimaa silmät päälliseen pikeerin avulla. Voit maalata luomet sekoittamalla valkoista ja punaista väriä keskenään, tai voit tehdä kuten minä.. värjätä pikeerin vaaleanpunaiseksi ja maalata sillä luomet. Anna maalauksen kuivua. Levitä pikeeriä barban ranteisiin liimaksi ja töki siihen mariannerakeita helmikoruiksi. Värjää vähän valkoista sokerimassaa keltaiseksi. Kauli ja ota kukkamuotilla minikukkia. Voit myös valmistaa kukat etukäteen ja kuivattaa ne kuppimallisiksi. Liimaa kukat pikeeriä apuna käyttäen päälaelle seppeleeksi. Laita kukkien keskustaan kultakuulat. Kun silmäluomet ovat kuivuneet, ota musta pastaväri ja pieni pensseli ja maalaa silmät valmiiksi. Lisää siis luomen reuna, ripset ja silmämustuaiset. Maalaa samalla myös nenä ja suu. Ja valmista tuli :)
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Mansikkaleivokset
Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1½ tl leivinjauhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan siivilän läpi, sekoita varovasti sekaisin. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle tasaisesti. Paista 200 asteessa 6-8min, uunin keskitasossa. Ota valmis pohja uunista ja kippaa leivinpaperin päälle, johon on siroteltu sokeria (tämän konstin takia ei tartu paperiin). Irrota heti paistamisessa käytetty leivinpaperi, niin se irtoaa helpoiten.
Täyte:
n.3 dl vispikermaa
2 prk mansikka-raparperi rahkaa
sokeria maun mukaan
punaista pastaväriä
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka ja sekoita, maista ja lisää tarvittaessa sokeria. Värjää lopuksi pastavärillä.
Leikkaa pohja kahtia ja kostuta alimmainen pohjapala. Minä käytin kostutukseen MarliJuissin mansikka-lime mehua. Lado kostutetun pohjan päälle täytettä (saa laittaa melko reippaasti, niin tulee paksu kerros) ja tasoita tasaiseksi kauttaaltaan. Laita täytteen päälle jäljellä oleva pohjapala ja kostuta. Sivele pintaan ohuelti sitruunatahnaa tarttumispinnaksi. Päälle tuoreita, kotimaisia mansikoita ja kiillettä (paketin ohjeen mukaan). Laita jääkaappiin, jotta kiille jähmettyy.
Voit tarjoilla leivoskakun sellaisenaan tai pursottaa reunoille kermavaahtoa ja koristella esim. sitruunamelissan lehdillä. Tai voit leikata leivoksiksi ja laittaa leivokset pullavuokiin (levitä pullavuokaa, niin leivos mahtuu siihen ja asettuu kauniisti).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)