sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Fudgeista koristeita

Kalamarkkinoilla törmäsin myyntikojuun, jossa oli valtava määrä erimakuisia Fudgeja. Siitä sai pussiin kerätä ihan itse ja vaa'an kautta maksuun. Olin aiemmin lukenut Kinuskikissan blogista mielenkiintoisen ohjeen, jossa hän oli tehnyt kaulittavaa kakunkuorrutemassaa fudgeista. Pakkohan minun oli nyt käyttää tilaisuus hyväkseni ja ostaa jokunen kuutio ja päästä testaamaan :)
Tällaisia kotiin sitten päätyi, vanilja ja mango on sulatettu jo ja odottavat jähmettymistä jääkaapissa. Jos koe onnistuu, niin sekin päätyy kommentteineen ja kuvineen tänne blogiin teidän luettavaksenne.


Jos haluat sulattaa nuo päällystetytkin niin suosittelen kuorimaan päällysteet pois. Ei ainakaan tasaiseksi, kaulittavaksi massaksi sovellu jos on mukana on murusia. Pieniltä palasilta kuvassa näyttävät, mutta ovat n.2-3 kertaa suurempia paloja kuin mitä irtokarkkihyllyköistä löytyy.

Sulatuksessa käytetään apuna kermaa, jos on vain yksi palanen fudgea, suosittelen että laitat kermaa vain muutaman tipan ja sulatat hyvin matalalla lämmöllä. Itse käytin ekan kahden palasen sulatuksessa pientä kattilaa ja liian paljon kermaa, joten koe epäonnistui täydellisesti :D Seuraavat palaset sulatin pienessä suklaan sulatus masiinassa. Ehkäpä jopa suklaan sulatustekniikka, eli vesihaude sopisi näille pikkumäärille?? 
Kun olet sulattanut fudgen, kaada se leivinpaperilla päällystettyyn astiaan ja laita jähmettymään jääkaappiin. Jos kermaa on ollut suhteellisesti oikea määrä, seuraavana päivänä sinulla on jääkaapissa kiinteä massamöykky, jonka voit kaulia kakunkuorrutteeksi tai tehdä siitä koristeita. Jos massa on juuri oikein onnistunut, sen kannattaa antaa levätä huoneenlämmössä hetki ennen työstöä, on silloin pehmeämpää ja helpompi käsitellä.
Mutta jos sinulle käy kuten itselleni, että jääkaapissa on vain yksi täydellisesti onnistunut massamöykky ja muut melkeen onnistuneita, suosittelen tekemään niistä muista hahmokoristeita, eli muovailuvahan tapaan muotoilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti